Here Comes the Drums!
Studiotyöstäminen siis aloitettiin kasaamalla pöntöt. Hetken aikaa mietiskeltiin ja vertailtiin, että mistä pöntöistä saataisiin se paras mäiske irti, ja vaikka koulun pöniskät oli hyvän soundisia, päädyttiin kuitenkin Aksun omiin lähinnä niiden yhtenäisen (melko matalan) ominaissoundin takia. Heti perään ruvettiin miettimään millä mikitystekniikoilla saataisiin vangittua se kaikkein paras soundi. Seuraavassa johtopäätöksiä ja kokeiluja.
BD-soundi saatiin yllättävän nopeesti kuntoon, vaikka kyllähän siinäkin tovi vierähti kokeillessa. Virppasoundin kanssa sitten tapeltiinkin pitkin päivää ja moneen otteeseen. Alotettiin aksun omalla virpalla joka kuulosti huoneessa hyvältä mutta linjasta not so. Lopulta tykästyttiin koulun Premieriin ja onnistuttiin ajan kanssa räpläämään soundikin miltei sopivaks... ;)
Tomien kanssa pientä kismaa, mutta onneks niitä oli vaan kolme. Ne soi hyvin mutta vähän turhan pitkään, jouduttiin demppaamaan aika tarkasti.
Overheadit hoideltiin tosiaan 414lla (ORTF) - saatiin pienellä säädöllä omasta mielestä hyvät ja AAvan kuuloset lähtösoundit aikaseks. Haitsu ja R sai vielä omat mikkinsä Shuren 81stä. Pikkasen kulmaa säädeskeltiin ja Bon Appetit. Etelän eksotiikkaa tarjoili Aksun Stacker-viritelmä joka oli korkeella ja soi... sopivan Rumasti.
Viimeisenä muttei kuitenkaan vähäisimpänä
Tilamikit.
Näitä kanssa kokeiltiin. Blumleinia ja ABtä 414lla, T-bonen ribboneilla, takaperin seinistä heijastuksia ottaen, väliseinillä tilaa muokaten, ensin omnilla, sitten hertalla ja kun ei toiminut niin vielä figure 8lla.
Seuraaviin päädyttiin.
Ja loppuun vielä K:n kirjoittama Päiväkirjateksti heti tuoreeltaan päivän päätteeksi:
19.12.2011
Ensimmäinen päivä studiossa ohi.
1. Intro
2. ”part 1”
3. ”välibiisi”
4. ”hittibiisi” eli ”p*skademotus”
5. Outro
Projektinimeä ”part 2” kantanut raakile jää näillä näkymin pois näistä sessioista, ei ole ihan valmis, mutta jos jää aikaa niin mikä jottei!
Rumpuäänitykset tapahtuvat siten, että Aksu paukuttaa pönttöjä isossa soittotilassa ja ville-ihmiset äänittävät tai/sekä soittavat demokitaroita rakenteen hahmottamiseksi. Touhu on sinänsä uutta ja outoa, ettei ole tarkoitus käyttää clickiä. Tai no, eiköhän sitä osaan biiseistä käytetä.
Päivä oli kyllä melkoinen, mainittakoon yhtenä ”erikoisuutena” uuden C24-tiskin korkkaaminen! Tässä tulee kanavalistaa:
Ensimmäinen versio mikityksestä. Muutama muutos tuli vielä päivän mittaan. |
Rumpusijoitus tehtiin juurikin tähän tyyliin, jotta mahdollistettaisiin jatkuva Tuima katsekontakti intoa puhkuvan rumpalimme kanssa. (Kuvassa ei näy vielä viimeistä AB-stereoparia.) |
Neumannin U87, Ei toiminut, turhan munatonta --> vaihtoon. |
Snaps & Boom, vai miten se meni? Aika pitkään säädettiin sisämikkiä, D112 kävi siellä, mutta B52 oli loppupeleissä huomattavasti parempi. |
Saatiin yllättävän tuhti soundi lopulta asettamalla ulkomikiks D112 about 7,5 senttiä kalvosta. |
Päältä kalvon suuntasesti kahdella mikillä (451+sm57), PS. koitettiin mikittää runkoa myös sivusta mutta eihän se iskeny. |
Virveli alhaalta viisseiskalla. |
Virvelin vaivaamista. Huomaa OH parina AKG:n 414set ORTF:nä, Toimii. |
Aksu virittää - kymmenettä kertaa? |
Mikitys mutkaton - Senkun 421 about 45-asteen kulmassa. |
K demppaa kokemuksella. |
Haitsu otettiin loppujen lopuks melko korkeelta. |
Ride mikitettynä Shuren 81llä. See left <-> Stackerin puolikas |
Viimeisenä muttei kuitenkaan vähäisimpänä
Tilamikit.
Näitä kanssa kokeiltiin. Blumleinia ja ABtä 414lla, T-bonen ribboneilla, takaperin seinistä heijastuksia ottaen, väliseinillä tilaa muokaten, ensin omnilla, sitten hertalla ja kun ei toiminut niin vielä figure 8lla.
Seuraaviin päädyttiin.
T-bonet blumleinissa. |
Patchaa mun bay, baybe. + 414 Zillee mukavassa kulmassa heijastuksia nappaamassa. |
Ja loppuun vielä K:n kirjoittama Päiväkirjateksti heti tuoreeltaan päivän päätteeksi:
19.12.2011
Ensimmäinen päivä studiossa ohi.
Rumpuviidakko on pystyssä ja probleemat lähes selvitetty. Päivä oli pitkä ja täynnä työtä, vetää väsyneeksi.
Aloitetaan nyt päivittämällä biisilistaa:
1. Intro
2. ”part 1”
3. ”välibiisi”
4. ”hittibiisi” eli ”p*skademotus”
5. Outro
Projektinimeä ”part 2” kantanut raakile jää näillä näkymin pois näistä sessioista, ei ole ihan valmis, mutta jos jää aikaa niin mikä jottei!
Rumpuäänitykset tapahtuvat siten, että Aksu paukuttaa pönttöjä isossa soittotilassa ja ville-ihmiset äänittävät tai/sekä soittavat demokitaroita rakenteen hahmottamiseksi. Touhu on sinänsä uutta ja outoa, ettei ole tarkoitus käyttää clickiä. Tai no, eiköhän sitä osaan biiseistä käytetä.
Päivä oli kyllä melkoinen, mainittakoon yhtenä ”erikoisuutena” uuden C24-tiskin korkkaaminen! Tässä tulee kanavalistaa:
CH
|
SOURCE
|
MIC
|
INFO
|
PATCH
| |
1
|
BD IN
|
B52
|
330.1.1
|
OC 1
| |
2
|
BD OUT
|
D112
|
330.1.2
|
OC 2
| |
3
|
BD SUBKICK
|
SUBKICK
|
330.1.3
|
OC 3
| |
4
|
SN TOP 1
|
SM57
|
330.1.4
|
OC 4
| |
5
|
SN TOP 2
|
451
|
330.1.5
|
OC 5
| |
6
|
SN BOTTOM
|
SM57
|
330.1.6
|
OC 6
| |
7
|
TOM 1
|
421
|
330.1.7
|
C24 1
| |
8
|
TOM 2
|
421
|
330.1.8
|
C24 2
| |
9
|
TOM 3
|
421
|
330.2.1
|
C24 3
| |
10
|
HH
|
SM81
|
330.2.2
|
C24 4
| |
11
|
RIDE
|
SM81
|
330.2.3
|
C24 5
| |
12
|
SPEAK
|
SM58
|
330.1.9
|
C24 6
| |
13
|
OH L
|
414
|
ORTF
|
330.2.4
|
C24 7
|
14
|
OH R
|
414
|
330.2.5
|
C24 8
| |
15
|
AMB1 L
|
RM700
|
Blumlein
|
330.2.6
|
OC 7
|
16
|
AMB1 R
|
RM700
|
330.2.7
|
OC 8
| |
17
|
AMB2 L
|
414
|
ihmehärö
|
330.2.8
|
C24 9
|
18
|
AMB2 R
|
414
|
330.2.9
|
C24 10
| |
19
|
DEMOSKITTA 1
|
SM57
|
326.1
|
C24 11
| |
20
|
DEMOSKITTA 2
|
SM57
|
326.2
|
C24 12
| |
21
|
TALKBACK
|
SAAAMSOOON
|
C24 16
|
Ei kai siinä, olemme aivan tyytyväisiä lähtösaundeihin. Saatiin genreen sopivaa hämäryyttä. Virvelin ja tilan kanssa ehkäpä suurinta vääntöä.
Huomenna alkaa sitten suurin hupi, kun narulle alkaa tippua tavaraa. Öetä.
- Ville K
Huomenna alkaa sitten suurin hupi, kun narulle alkaa tippua tavaraa. Öetä.
- Ville K